Yrityksemme tausta ja tulevaisuuden haaveet

Ota yhteyttä!

Rakennusliike Korteniemi on toiminut Rovaniemellä jo vuodesta 2012 lähtien.

Aluksi palvelimme asiakkaita toiminimen kautta, ja myöhemmin toiminnan kasvaessa vuonna 2014 muutimme yhtiömuodon osakeyhtiöksi.

 

Yhtiömuodon vaihdoksen myötä työntekijöiden määrä kasvoi noin kymmeneen henkilöön. Ja myöhemmin saimme myös Miikan omistajien joukkoon.

 

Kaikki menneet vuodet ovat kasvattaneet meidän ammattitaitoamme ja ymmärrystä siitä, kuinka paljon tunteita liittyy juuri omaan kotiin! On tärkeää, että me kaikki huolehdimme kotimme ja kiinteistöjen kunnosta sekä niiden elinkaaren jatkuvuudesta. Näin me olemme omalta osaltamme varmistamassa tulevien sukupolvien mahdollisuudet asua ja tehdä työtä edelleen niissä samoissa tiloissa ja taloissa, joissa mekin olemme eläneet.

 

Jokainen meistä tekee suuren teon ympäristölle, kun huolehtii jo olemassa olevasta rakennuksesta ja on samalla rakentamassa Lapin tulevaisuutta ja historiaa.

 

Olemme pystyneet kehittämään yritystämme jatkuvasti ja haaveemme sekä tavoitteemme ovat edelleen korkealla. Kiitos näistä vuosista ja tulevaisuudesta kuuluu vanhoille ja tuleville asiakkaillemme. Rakentavan palautteen ansiosta olemme pystyneet viemään yritystä eteenpäin. Toivottavasti saamme myös jatkossa kehittävää palautetta, sillä se on edellytyksemme toimintamme kehityksessä.

 

Täytyy myös kiittää huikeita asentajia ja myyjiä, jotka tekevät raskasta ja tärkeää työtä rakentaessaan tätä maata ja yrityksemme tulevaisuutta. Olette meidän elinehtomme. Jokaisella meilläkin on nyt oma perheemme ja haaveemme tulevaisuudesta.

 

Haluamme, että yrityksemme saa olla työllistämässä myös meidän jälkikasvuamme ja tuomassa näin pitkäaikaista hyvinvointia Rovaniemelle.

 

Lappilaisella vahvuudella pääsemme aina eteenpäin!

Tuomas, Paulus ja Miikka Korteniemi